Kymmenennen kaljatuopin jälkeisiä mietteitä

Mustelmia iholla
Piirtoja arpikartalla
Kaulalla muistutus petturuudesta

Kymmenes kaljatuoppi taisi olla liikaa
Mietin riisuessani tummaa toppiani
Ja tuijottaessani
Hänen mustiin silmiinsä

Kynsikin katkesi
Vaikka hauskaa olikin
Kiireen katseessa etsin alusvaatteitani
Tilavan yksiösi lattialta

Auringon noustessa kampean itseni ylös
Pesen synnit iholtani
Naureskelen eilisille tapahtumille niistä vitsaillen

Silti tiedän, että ne eivät olleet pelkkää halvan kaljan ulottumattomille hukutettua harhaa

Ikuinen ilta on vielä nuori #1

”Haista vittu”, mä karjun sille päin näköä silmät täynnä graniittia, raivoon leimahtanutta liekkiä, jota ei ole sammuttaminen. Vihan viemänä katkeruuden kyyneleet kihoavat silmilleni pyytämättä, tipahtelevat hiljalleen poskilleni puroiksi ja siitä maahan pieneksi lammeksi.

Ensimmäinen käteeni sattunut esine paiskautuu sitä päin varoittamatta, kiitää halki ilman kuin ikuisuuksien takaa temmattu liina. Ennen kuin tajuan tapahtunutta kunnolla itsekään, on sen poskeen ilmestynyt verta vuotava juova. Lasinen kissapatsas hyllyltäni, se on tehnyt rumaa jälkeä.

Sen silmistä heijastuu tuhansien tunnetilojen hyökyaalto. Ensimmäisenä roihahtaa kauhu, sitten hämmennys, jopa inho häivähtää katseessa. Se avaa huulensa huutaakseen jotain takaisin, mutta ei saa mitään pakenemaan kurkustaan. Oven äkäistä paukahdusta seuraa yksinäinen hiljaisuus, joka peittää koko yksiöni hellään syleilyynsä.

”Ei helvetti”, mä nyyhkytän ja painan pääni kämmeniini, jotka tässä tilassa muistuttavat lähinnä kalpeita hämähäkkejä. Mun ois pitänyt tietää niin paljon paremmin, sanon itselleni mielessäni ja manaan itseni aikojen taa. Pöydällä lojuva, miltei tyhjäksi koluttu viinipullo tuijottaa mua kaikki tietävillä silmillään ja kiljuu pilkkahuutoja, joiden mun olisi pitänyt jo aikaa sitten tietää olevan väistämättömiä.

Kummallisuuksien kombinaatio

Hän tuijottaa sinua maailmojensa takaa

Jossa mielensä maisemat ovat värjättyjä verellä

Onko tuo taivas purppuranpunaista unelmaa

Vaiko sittenkin veitsen terällä vuodatettua harhaa

Hän on täällä

Toinen siellä

Eivät maailmansa koskaan kohtaa

Hän unelmissaan kaivertelee kuvia kankaalle

Juovuttaa itsensä haavekuviensa harhoilla

Toinen totuudentuskissaan piirtelee punaisia karttoja itseensä

Juovuttaa itsensä näkemyksiensä illuusioilla

Ei, ei koskaan nähdä saa

Hän toisen unien ihania polkuja

Ei, ei koskaan nähdä saa

Hänen totuuksiensa ihania siltoja

He ovat tässä, tässä ja nyt

Vaan unelmansa

Riistävät toisiltaan

Totuudeksi havaitut