Me istutaan Naakan kanssa bussipysäkillä ja täristään
kylmästä. Vaikka on jo kevään loppu, alkaa halla hiipiä luihin ja ytimiin heti
auringon laskettua. Naakka sammaltaa vieressä mun tuijottaessa eteeni tyhjin
silmin. Sitten se nousee, horjuu muutaman askeleen ja laattaa niin, että yrjöä
roiskuu munkin kengille. Mä mietin, että vitun hyvin meni tämäkin ilta ja
huokaan. Naakka kohottaa päätään ja avaa suunsa kaiken sen purjoamisen keskeltä
ja örisee, että ollaankohan me vähän perseestä. Se ei saa vastaukseksi ku
epämääräisen ynähdyksen.
Seuraava aamu valkenee yhtä harmaana kalpeutena ku
kaikki muutkin aamut. Mä kampean itteni ylös jo hyvissä ajoin. Peitot on
tunkkaset ja koko kämppä löyhkää vanhalta viinalta ja röökiltä. Nopeesti mä
vilkasen itteäni peilistä ja totean, että yhtä rumia sitä ollaan ku aina
ennenkin. Päässä jyskyttää ja suu on kuiva ku hiekkapaperi kun mä avaan yksiöni
sormenjälkitahroja täynnä olevan ikkunan ja sytytän päivän ensimmäisen röökin
palamaan.
Mä vedän myrkkyä keuhkoihin ja tuijotan
taivaanrantaan. Kaukaisuudessa tehtaan piiput tupruttaa mustaa savuaan
taivaalle ja jostain kuuluu koiran haukku. Kaupunki avautuu allani kaikessa
ankeudessaan, synkkänä ja sateisena ja saa jo valmiiksi tumman mieleni
mustenemaan entisestään. Mä mietin tätä päivää ja eilistä ja Naakkaa ja toivon
että sillä ois asiat paremmin ku mulla. Lopulta tumppaan röökin ja annan sen
tipahtaa avonaisesta ikkunasta alla kulkevaa, aamuisen melun täyttämää katua
saastuttamaan. Sitten mä meen suihkuun ja pesen eilisen synnit pois.
Illalla mä soitan Naakalle ja pyydän sen mun luo.
Vähän ennen yhdeksää se ilmaantuu mun oven taakse mukanaan twelvi kaljaa ja
korkkaa ensimmäisen pullon heti sisään astuttuaan. Mä nappaan itelleni kans
yhen, sillä mun darra ei oo vieläkään helpottanu ja tarviin tasottavaa –
jotain, jolla unohtaa kaikki huolet ja murheet ees hetkeksi.
Surut hukkuvat jonnekin halvan kaljan ja nousuhumalan
alle ja huomaan hymyn karkaavan rohtuneille huulilleni yhä useammin. Naakka
nauraa hohottaa millon millekin ja keikkuu hassusti musiikin tahtiin. Se on
just tollanen, aina täysillä oma ittensä eikä välitä yhtään mitä muut siitä
aattelee ja siks mä siitä niin kovin tykkäänki. Vaikka me ollaan oltu vuosia
ihan vaan helvetin hyviä kavereita, mä huomaan yhtäkkiä kattovani sitä täysin
uusin silmin.
Pullot tyhjenee tyhjenemistään ja lopulta viimeinenkin
olutpisara on juotu. Me kirotaan molemmat sitä että rahat on loppu eikä voida
mennä baariin. Sitten mä muistan mun kaapissa lymyilevän yksinäisen viinapullon
ja kaivan sen esiin voitonriemuisten humalaisten kiljaisujen saattelemana. Mä
kaadan meille molemmille shotit. Me kippistetään ja nostetaan malja kaikille
yhteiskuntakelvottomille rappiojuopoille niinku me.
Naakka jää mun luo yöks. Me maataan vierekkäin mun sängyllä
eikä puhuta mitään. Vähän ennen nukahtamista mä mietin, miltä sen kädet tuntuis
mun paljaalla iholla ja miten mä haluisinkaan hukuttaa sen halauksiin ja
suudelmiin. Lopulta mä hivuttaudun ihan kiinni siihen ja kiedon käteni
varovaisesti sen ympärille. Naakka on jo nukahtanut ja ynähtää jotain unissaan.
Kun mä avaan silmäni aamulla, mä näen Naakan
lampsimassa ympäri kämppää ja keräämässä olutpulloja. Se tokaisee ottavansa
pullot messiin voidakseen ostaa itelleen röökiaskin kotimatkalla. Mä sanon vaan
että senkus, käännän kylkeä ja jatkan unia.
Pari tuntia myöhemmin mä herään uudestaan. Naakka
koluaa eteisessä. Se on just saanu osittain hajonneet kenkänsä jalkaan ja on
lähdössä kotiin. Just kun se on avaamassa ovea mä kehotan sitä oottamaan. Vedän
syvään henkeä ja önähdän rakastavani sitä. Ekaks se virnistää, mutta
tajutessaan mun olevan tosissaan sen ilme muuttuu. Hämillään se vilkuilee sinne
tänne, pyyhkii katseellaan mun asunnon pölyiset lattiat päästä päähän ja siitä
huomaa, ettei se tiedä, miten päin sen pitäs oikein olla. Aijaa, se lopulta
vastaa. Sitten se sanoo heipat ja jättää mut seisomaan itekseni eteiseen. Mä
tuijotan sen perään hölmönä ja tunnen itteni maailman typerimmäks idiootiks.
Illalla mä löydän itteni makaamasta sängystä peittojen
ja tyynyjen alta ja syyttelemässä itteäni kaikesta. Miks piti mennä
möläyttämään mitään, miks en vaan pitänyt turpaani kiinni. Hetki hetkeltä mä
vihaan itteeni enemmän ja enemmän, kunnes puhelimen viestiääni katkaisee mun
ajatukset. Mä nappaan puhelimen pöydältä ja inahdan. Viesti Naakalta.
Mun sydän rummuttaa rinnassa tuhatta ja sataa niin,
että uskon sen raastavan tiensä hetkenä minä hyvänsä mun rintakehän läpi,
kämmenet hikoo mun tuijottaessa näyttöä mykkänä. Kun mä lopulta uskallan lukee
viestin niin oon varma, että mun sydän jättää yhden lyönnin välistä. Mäkin sua,
siinä lukee ja hetken aikaa vaan tuijotan näyttöä epäuskosena. Sitten mä
vastaan että aijaa ja nauran ääneen.
