Ristiriita

Toisinaan tunnen olevani kävelevä paradoksi

Yksi ristiriitojen summa

Itsetunnon vuoristoradassa ajatukset itsestäni ailahtelevat sinne tänne

Kuin myrskyävän meren silmässä sinnittelevä laiva

Olen alhaisimmista alhaisin, sanoin itselleni eilen

Surkea maan matonen, mitätön, nolla

Virhettä virheen perään, epäonnistumisia jatkuvalla syötöllä

Käperryin peittojen ja huopien väliin saadakseni hetken lämpöä

Sulkeakseni silmät kaikelta pahalta

Nukuin päivieni ohi ja toivoin unimaailman tuovan mukanaan kauneutta

Jota en hereillä ollessani kohdannut

Epätietoisuuden ja epätoivon siemenet kylvettiin maahan pilkkahuutoja korkealta kirkuen

Olen ylhäisimmistä ylhäisin, sanoin itselleni tänään

Taivaankannella liitelevä kotka, kaikki mitä on ja on aina oleva

Katselen muita halveksuen korkeuksista, omalta kultaiselta valtaistuimeltani

Joka on yhtä virheetön

Ja täydellinen

Kuin sillä istujakin

Ivahymy kasvoillani avaan maailmankaikkeuden salat teille tekopyhille lampaille

Joihin joskus luulin voivani luottaa

Ajattelematta seuraatte normien viitoittamaa polkua, näette kauneutta asioissa ja sokaistutte siitä niin

Ettette erota varjoissa vaanivia vaaroja

Omahyväinen virne karehtii kasvoillani ohittaessani alempia ja huonompia kaduilla

Pilkkanauru karkaa suupielestä kuunnellessani typeryyden sanoja

Ylemmyyden tunteet raskaana viittana harteillani painoivat kuin synti ja keräsivät totuuden tähtitomua

Sitten vuoristoradan raiteet tekevät äkkipudotuksen 

Ja olen taas lähempänä todellisuutta